Vaunu-aitan digimarkkinoinnin ratkaisut

Horisontti Media ja Vaunu-aitta ovat tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä verkkomarkkinoinnin parissa eri alustoja monipuolisesti hyödyntäen. Vuosien saatossa digitalisaatio on ottanut suuria harppauksia, ja näissä muutoksissa asiakasta ja hänen liiketoimintaansa on pyritty tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla, eri vaihtoehtoja yhdessä testaten ja tuloksista oppien.
Vuosi

2013

Tavoitteet

Tarjoamme kokonaisvaltaisia räätälöityjä digitaalisen markkinoinnin ratkaisuja Googlessa, sekä sosiaalisen median eri alustoilla. Pitkäaikaisen yhteistyön tavoitteena on ollut tukea asiakasyrityksen kokonaisvaltaista hyvinvointia, brändinäkyvyyttä sekä edistää liiketoiminnan kasvua.

Aloitus
Ideointi
Ylläpito

Aloitus

Vaunu-aitan kanssa yhteistyö alkoi kevyellä otteella Google Ads -mainonnan parissa, kun asiakas ulkoisti hakukonemainontansa Horisontti Medialle. Alkuvaiheen auditointitöiden, kehitysideoiden ja suositusten pohjalta mainontaa lähdettiin kehittämään määrätietoisesti eteenpäin. Mainonnan tueksi asiakkaalle tarjottiin myös kevyttä konsultointia verkkosivurakenteen ja -sisältöjen parantamiseksi, jotta kävijät saataisiin konvertoitumaan entistä tehokkaammin.

Ideointi

Alkuvaiheen onnistuneen kehitystyön seurauksena mainontaa päästiin laajentamaan hakukoneiden parista sosiaalisen median alustoille. Uudenlaiset mainosmuodot ja kohdennuskeinot toivat tekemiseen raikkaan tuulahduksen ja mahdollisuuden tavoittaa uusia asiakkaita entistä tehokkaammin. Verkkonäkyvyyttä ja konversiopisteiden määrää laajennettiin myös kattavilla, asiakkaan päätuotteisiin keskittyvillä informatiivisilla ja visuaalisilla verkkosivuilla.

Ylläpito

Pitkä yhteistyö on mahdollistanut mainonnan palveluiden laajamittaisen testaamisen ja vuosien saatossa julkaistujen uutuuksien luontevan käyttöönoton. Eri kampanjatyyppejä ja alustoja on voitu hyödyntää sesonkien, kaupallisten juhlapyhien ja muuttuvien maailmantilanteiden pyörteissä kattavasti. Lämmin ja avoin asiakassuhde on mahdollistanut luovan ideoinnin ja nopeat vasteajat mainonnan uusia kuvioita kehiteltäessä.

Yhteistyö Horisontti Median kanssa on antanut meille jalansijaa erittäin kilpailulta alalta ja markkinoinnin ulkoistamisella ratkaisu on ollut meille huoleton. Jatkuvat kehitystoimenpiteet sekä markkinoinnin ammattilaisten tuki ja turva, on luotsannut yrityksemme vakaata kasvua. Henkilökohtainen ja nopeasti reagoiva asiakaspalvelu on meille tärkeä osa kokonaisuutta ja se toteutuukin aina yhtä aurinkoisin ottein. Pitkän yhteistyön aikana olemme saaneet kullanarvioisia neuvoja ja Horisontilla on aidosti kiinnostusta yrityksemme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä kasvuun.

Janne Kotilainen, Vaunu-aitta